Kasvua ja kansainvälistymistä
Kasvua ja kansainvälistymistä yhteistyöllä
Petri Palviainen
26.10.2017
Kasvua ja kansainvälistymistä
Kasvua ja kansainvälistymistä yhteistyöllä

Crowe Horwath Finland on pääyhteistyökumppani ohjelmalle, jonka avulla mahdollistetaan suomalaisten kasvuyritysten kansainvälistymistä. Kansainvälistymisohjelman toteuttamisesta vastaa Kasvun Roihu Oy. Vuoden aikana jo yli 40 suomalaiselle kasvuyritykselle on mahdollistettu pääsy Kiinan ja USA:n markkinoille monialaisen ja kovatasoisen partneriverkoston tuelle perustuvalla toimintamallilla. Hyvää tulosta tuottavassa mallissa julkiset ja yksityiset osaajat sparraavat ohjelmiin hakuprosessin kautta valittuja kasvuyrityksiä. Kasvun Roihu, Crowe Horwath ja kumppanit päättivät tarttua toimeen, koska julkisten toimijoiden kansainvälistymispalveluja on leikattu viime aikoina voimakkaasti ja yritysten keinot päästä maailmalle ovat kaventuneet. Ideana on koota sparraajiksi eri alojen huipuista koostuvia joukkueita, joilla on kovan luokan verkostot kohdemaassa.

Kasvun Roihu panostaa voimakkaasti verkoston kehittämiseen. Kansainväliset partnerit ovat valmiita investoimaan siihen, että löytävät suomalaisia kasvuyrityksiä verkostoonsa. Kasvuyritysten tukena ja Kasvun Roihun kumppanina toimii myös maailman 8. suurin talouden asiantuntijaverkosto Crowe Horwath.  Lisäksi partnereiksi on saatu muun muassa kiinalainen startup-yrityksiin keskittyvä yrityskiihdyttämö Techcode. Myös Yhdysvalloissa toimiva, erityisesti teknologiayritysten osakkeita listaava ja niillä kauppaa käyvä arvopaperipörssi Nasdaq kuuluu Kasvun Roihun partneriverkostoon.

Yhdessä ja hyvällä fiiliksellä

 Grow to Market -ohjelmiin sisältyy yritysten ja kumppaneiden yhteiset workshopit sekä viikon mittainen verkostoitumismatka kohdemaahan. Matkat ovat huolella valmisteltuja ja yrityksille on buukattu valmiiksi laadukkaita tapaamisia potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Ohjelma on rakennettu kasvuyritysten todellisten tarpeiden ympärille ja tekemisessä halutaan korostaa yhteisöllisyyttä ja hyvää fiilistä. Viiden vuoden kokemus Kasvu Openista ja syvällinen perehtyminen yritysten kansainvälistymishaasteisiin on tuonut Kasvun Roihulle ainutlaatuista tietoa, jonka päälle malli on rakennettu.

– Emme vie yrityksiä vain messuille ihmettelemään vaan suoraan todellisiin ja tasokkaisiin neuvottelupöytiin. Tämä on mahdollista partneriverkostomme avulla, johon kuuluu huippuja muun muassa rahoituksen ja juridiikan aloilta. Valitsemme kumppaneiksi vain sitoutuneita ja alansa parhaita toimijoita, joilla pitkä kokemus ja valmiit verkostot kohdemaassa. Verkoston arvo kasvaa tätä kautta ikään kuin korkoa korolle, Kasvun Roihun toimitusjohtaja Matti Härkönen kertoo.

Uteliaisuus palkitsi

Kiinan ja Yhdysvaltojen markkinoita tavoitteleva, älylukkoja kehittävä Oviku Oy osallistui Grow to China -ohjelmaan hyvin tuloksin. Toimitusjohtaja Tomi Ek tosin myöntää, että he olivat aluksi hieman skeptisiä asian suhteen.

– Emme olleet oikeastaan ajatelleet Kiinaa kohdemarkkinana, mutta asia muuttui päälaelleen lyhyessä ajassa. Kiinan markkinapotentiaali on auennut meille aivan uudella tavalla. Pääsimme oikeisiin neuvottelupöytiin paljon nopeammin kuin itse olisimme päässeet. Nyt neuvottelemme yhteistyöstä todella merkittävien tahojen kanssa. Olemme saaneet matkan varrella myös Suomesta sijoittajaryhmän yritykseemme, Ek kertoo.
Ek kehottaa yrityksiä ottamaan mallia pienistä lapsista, jotka oppivat koko ajan loputtoman uteliaisuutensa ansiosta. Hän pitääkin juuri uteliaisuutta kasvua hakevan yrityksen yhtenä tärkeimmistä ominaisuuksista.

– Rohkaisen yrityksiä laittamaan ennakkoluulottomasti päänsä kaikkiin mahdollisiin puskiin, sillä usein parhaat asiat tulevat eteen puoliksi sattuman kautta, Ek sanoo.

Jo useammassa Grow to Market -ohjelmassa kumppanin roolissa mukana ollut neuvontapalveluista vastaava osakas Petri Palviainen, globaalisti toimivasta tilintarkastusyhteisö Crowe Horwath Finlandista, vahvistaa mallin toimivuuden.

– Näyttää siltä, että tämä malli tuottaa hyviä tuloksia. Yritysten oppimis- ja kansainvälistymiskäyrä on hurja, kun ottaa huomioon projektin lyhyen ajanjakson, Palviainen sanoo.

Haku Grow to China -ohjelmaan käynnistyy

Ensi keväänä Kasvu Roihu vie jälleen 15 mielenkiintoista yritystä Kiinaan. Haku Grow to China -ohjelmaan aukaistaan Jyväskylässä Kasvu Open vuoden 2017 päätöstapahtumassa 26.10.2017.

Grow to Market -ohjelma halutaan pitää matalan kynnyksen toimintana. Se ei vaadi yrityksiltä suuria resursseja ja projektin kesto on lyhyt. Kaksi valittua yritystä pääsee mukaan ilmaiseksi, muutkin maksavat vain varsin kohtuullisen osallistumismaksun.

– Tavoitteena on hankkia nopeat vastaukset kaikkiin olennaisiin kysymyksiin ja testata omaa kansainvälistymissuunnitelmaa käytännössä. Yrityksen ei tarvitse olla vielä kovin pitkällä kansainvälistymisen polulla, mutta intoa ja motivaatiota kyllä vaaditaan, Härkönen sanoo.

Lisätiedot:
Crowe Horwath Finland
Petri Palviainen
partner, neuvontapalvelut
+358 50 517 1663
petri.palviainen@crowehorwath.fi

Kasvun Roihu Oy
Matti Härkönen, toimitusjohtaja
+358 40 578 2688
matti.harkonen@roihu.com
www.roihu.com