Crowe Horwath International nousi kahdeksanneksi IAB:n kansainvälisessä listauksessa

Crowe Horwath International nousi kahdeksanneksi IAB:n kansainvälisessä listauksessa

3.3.2017
Crowe Horwath International nousi kahdeksanneksi IAB:n kansainvälisessä listauksessa
Crowe Horwath International nousi kahdeksanneksi IAB:n kansainvälisessä listauksessa
Crowe Horwath International on maailman kahdeksanneksi suurin tilintarkastus- ja asiantuntijapalveluja tarjoava ketju. International Accounting Bulletin (IAB) -julkaisun mukaan Crowe Horwath International nousi vuonna 2016 yhden sijan edellisvuoteen verrattuna. 

Kansainvälisessä vertailussa sijoittuminen kahdeksanneksi on Crowe Horwath Internationalille tärkeä merkkipaalu. Ketjun kansainvälistä kasvua ovat myötävaikuttaneet seuraavat saavutukset:

Vuosi 2016 on ollut Crowe Horwath Internationalille kasvun aikaa kaikkialla maailmassa. Ketjumme on kasvanut eri alueiden lisäksi myös eri toimialoilla. Voimakkainta kasvu oli Aasian ja Tyynenmeren alueella sekä Etelä-Amerikassa, joissa kummassakin kasvu oli yli 10 %. Vuonna 2016 ketju kasvoi myös Pohjois-Amerikan alueella jopa 8 %. Myös Euroopassa ja Lähi-idässä toimistot jatkoivat kasvuaan alueiden haasteellisesta taloudellisesta tilanteesta huolimatta. 
Kansainvälisesti kaikki toimialamme kasvoivat vähintään 5 % vuonna 2016. Tilintarkastus kasvoi 5 %, veroneuvonta 9 % ja neuvontapalvelut 6 %. Olemme iloisia toimintamme laajenemisesta eri palvelualueilla, sillä se osoittaa asiakkaidemme luottamusta Crowe Horwath International –ketjun kykyyn toimittaa laadukkaita ja kustannustehokkaita palveluja. 
Vahvan kansainvälisen yhteistyöverkostomme avulla olemme kasvattaneet erityisesti rajat ylittävien toimeksiantojen määrää. 
Vuonna 2016 Crowe Horwath International -verkostoon liittyi yhteensä 18 uutta jäsentoimistoa. Crowe Horwath -verkostoon kuuluu 764 toimistoa yhteensä 129 maassa.